Matkasuositukset Eurooppa Aasia Amerikka Afrikka

29.07.2019

TSS mukana tutustumme maailmaan -
Haastatteluja monivuotisten kanta-asiakkaittemme kanssa

Kuusi kertaa, jopa seitsemänkin kertaa he olivat kanta-asiakkaina jo RSD:n, saksalaisen yritysliittoutuman partnerifirman TSS:n järjestämillä matkoilla.

He ovat tutustuneet moneen paikkaan, ihmetelleet valtavasti, nauttineet lomapäivistä kunnolla. Ja he haluaisivat RSD:n kanssa saada kokea maailman ihmeet yhä uudelleen. Mitä he erityisesti arvostavat RSD-matkoilla, mitä he mielellään muistelevat – olemme kysyneet sitä heiltä.

Esimerkiksi Wolfgang ja Ulrike Berlitz Gröbenzellistä Münchenin lähellä (kuva ylhäällä). Vireä 82-vuotias oli aktiivisessa työelämässään Diplomi-insinööri. Hänen kohokohtiinsa kuului varmasti aamuvarhainen ilmapurjehdusmatlk Kappadokian satumaisten kalliomuodostumien ylitse. „Kun silloin varhain aurinko alkoi nousta, se oli ihana näky!“, hän muistelee. Tai Kreikassa Turkin Egeanmeren puoleisen antiikin Pergamonin maagiset rauniot – käsituntumassa suureen historiaan!

Mikä häntä aina viehättää RSD-matkoissa, on se “täydellinen organisaatio” – nyt ja myös suunnittelemattomissa tapahtumissa. „Kyproksella, Viiden-sormen-vuorella ollessamme, bussin jarrut pettivät. Mutta lyhyessä ajassa käytettävissämme oli toinen bussi!“Myös oppaittemme “erittäin hyvät” saksan kielen taidot, hotellien standardit tai ruokien laadukkuudet ovat aviopari Berlitzin mieleen. „Samanaikaisesti matkalla on useinkin paljon matkailijoita. Mutta sitä ei edes huomaa!“ Herra Berlitz sanoo: RSD-bussien ajoitukset on huolella suunniteltu. Matkaryhmät ovat vuoroittain liikkeellä, ja heidät sijoitetaan illalla tarpeen tullen eri hotelleihin.

Että RSD-matkoja suoritetaan etenkin sivukausi-aikoina – se on herra ja rouva Berlitzin mukaan hyvä asia. Sillä: „Pidetyt paikat, kuten Dubrovnikin Vanhakaupunki, ei ole läheskään täynnä matkailijoita, kuin koululomien aikana! Ja Kyproksella saatoimme uida Väimeressä vielä marraskuun puolivälissäkin!”

Tänä vuonna molemmat aikoivat oikeastaan matkustaa Baltiaan. Valitettavasti toivotut ajat olivat jo kaikki varattu. Nyt matkustetaan Marokkoon – jatkoviikolla Marrakeschissa 4-tähden unelmahotellissa. „Siellä voimme sitten pulahdella hotellin uima-altaaseen”, iloitsee Wolfgang Berlitz. Ja lisää: „RSD-matka Egyptiin – se olisi myös kaunis suunnitelma!“

Ensiluokkaista huolenpitoa

Ursela Käthe Lemmler muistelee erityisen mielellään RSD-Nordkap-risteilyä Hurtigruten-postilaivalla ja näkemiään ihania revontulia. „MS Nordnorge laivan koko tiimi oli erinomainen“, hän unelmoi. Myös Kappadokian teetauot paikallisten kanssa ovat unohtumattomat. Tai Arganpuihin kiivenneet vuohet Marokon kiertomatkalla.

68-vuotias asuu yhdessä miehensä Klaus-Dieterin kanssa Berliinin lähellä Königs Wusterhausissa. Molemmat arvostavat aina uudestaan RSD-matkojen “todella täydellistä organisointia”. Rouva Lemmer muistelee: „Kun mieheni kompastui pahasti Kyrenian satamassa, kaatui pää edellä maahan ja hänellä oli ensin pahoja hengitysvaikeuksia, opas toimi nopeastí ja huolehti heti hänestä. Lääkäri tuli hotelliin ja otti mieheni varmuuden vuoksi mukaansa röntgenkuvauksiin. Se oli ensiluokkaista huolenpitoa!“

Hotellit ja retket? „Aina mainiot“, sanoo Ursela Käthe Lemmler. Myös ryhmäkokemus – hänelle ja miehelleni aina” eduksi“. Myös matkustusajat sivukaudella “miellyttävät meitä” erityisesti. Ensinkin silloin hänelle hinta-laatu-suhde on “vielä edullisempi”. Toiseksi: „Kesällä meillä kotona on puutarhakausi. Silloin emme halua matkustella!“ Vuoden 2019 alussa molemmat olivat RSD:n mukana Baltiassa. Ja vuodelle 2020 Lemmlersit ovat varanneet matkan Kreetalle – jälleen RSD:n kanssa.

Upeat retket

Herbert Alheidia miellyttää RSD-matkoilla myös se, että matkailijoille tarjotaan ainutlaatuisia kokemuksia ja “erittäin edullisesti“. Kuten esimerkiksi tutustuminen jälleen rakennettuun Mostarin siltaan Bosnia-Hertsegovinassa. Ja se vielä leutona ja rauhallisena talvena. „Silloin kuljeskelen paljon mieluummin paikoissa kuin äärettömässä kuumuudessa kesällä yhdessä muiden ihmisten joukossa!“, sanoo nyt 69-vuotias entinen opatteja Wolfhagenista, Kasselin lähettyviltä. Hänelle ja hänen malaisialaiselle vaimolleen on myös tärkeää: „RSD tarjoaa aina myös lisäretkiä. Mutta meitä ei ole koskaan pakotettu ostamaan niitä!“ Aldeheidien lomamotto on nimittäin: „Tutustumme mielellämme ympäristöön myös omatoimisesti. Sen vuoksi emme osallistu jokaiselle retkelle, vaan lähdemme kahdestaan liikkeelle”. Heidän mieliputeensä RSD:stä yleensä: „Täydellisesti tyytyväisiä!“ He antavat vinkin muille matkalaisille: „Lukekaa RSD-matkakuvaus aina tarkalleen. Silloin jokainen tietää, missä ollaan. Sillä kuvauksissa mainitaan kaikki palvelut ja myös lisälliset retket ja palvelut.“ Toukokuun lopulla Alheidit olivat Intian matkalla. Ja kaikkein ylimpänä heidän toivomuksensa seuraavaa RSD-matkaa varten: Marokko.

Sivukausi: vain etuja!

Jo matkavarauksen tekeminen RSD-hotlinessa on Jörg Anton Scheuringille yhä uudestaan miellyttävä kokemus. 75-vuotias asuu Nürnbergin pohjoispuolella Heinersreutissa ja hän oli aikoinaan TÜV-Südin diploomi koneinsinöörin tehtävissä. Tarkastukset ja organisoinnit hän tietää ja tuntee mitä parhaiten. „Jos RSD ilmoittaa, että toivottu matka-aika on jo myyty loppuun, minulle tarjotaan heti kiinnostavia vara-aikoja. Ja matka-asiakirjat lähetetään minulle nopeasti. Tämä onnistuu aina hyvin ja se on mielestäni hyvä asia!“ Hänen mielipiteensä RSD-matkakuvauksista: „Että ryhmät tutustuvat myös koru- ja nahkatavaraliikkeisiin, se sanotaan myös matkakuvauksessa. Sen vuoksi ei kenenkään tarvitse jälkeenpäin mäkättää!“

Erittäin mielellään hän muistelee RSD-matkaansa Etelä-Afrikkaan. „Yhtenä pilvettömän kauniina päivänä olimme 30 asteessa Pöytävuorella. Näkymä Kapstadiin oli todella unohtumaton!“ Tai illallinen aavikolla Dubaissa – päivän päätteenä Jeep-safarilta ihastuttavien dyynimaisemien läpi. Tai Kroatiassa Krka kansallispuiston mahtavat vesiputoukset – marraskuun auringossa.

Ylipäänsä, matka-aika. Myös herra Scheuring on sitä mieltä, että lomat sivukaudella tuovat vain etuja: „Kaupungit etelässä ovat silloin paljon tyhjempiä. Nyt voin rauhassa valokuvata ja tutustua kaikkeen!“ Mutta Etelä-Afrikka lokakuussa? Scheuring: „Silloinhan siellä on kevät – ihanteellista!“

Ja matkojejn kulut, oppaat, hotellit – ainoastaan kehuja aikaisemmalta TÜV-katsastusmieheltä. „Myös ryhmien suhteen minulla on aina ollut onni matkassa. Ymmärsimme toisiamme hyvin, usein iltaisin me istuimme yhdessä juomia nautiskellen.“ Joka tapauksessa RSD on myös tulevaisuuden matkoille ensimmäinen valinta, ja vielä: „Olen mainostanut RSD-matkoja myös ystäville ja tuttaville!“

Kypros ja Kreeta, nämä olisivat Jörg Anton Scheuringille houkuttelevia matkakohteita. Ja Kanada olisi miellyttävä lisä tuleviin RSD-tarjouksiin.

Ympäriinsä tyytyväinen

Ja vielä ystävällinen Heinz Roland Häbler. Aikaisemmin rehtori, 66-vuotias, asuu Görlitzin lähellä Eibaussa. Yhdessä matkoilla vaimonsa Karinin kanssa. Hän muistelee esimerkiksi erittäin mielellään Etelä-Afrikan RSD-matkaa (kuva alhaalla). Ja matkaa Kreetalle viime lokakuussa. Siellä satumainen Knossoksen palatsi. Ja tutustuminen Matalan kylään – 60-luvulla erittäin pidetty hippi-liikkeen paratiisi. „Se oli todellakin ihan toisenlainen maailma“, kertoo herra Häbler hymyillen.

Myös näille RSD-lomailijoille Kanada voisi olla ja uusi jännittävä RSD-matkakohde. Niagara-putouksien myötä! Lisäksi US-amerikkalainen länsi. Kun kysymme RSD-matkojen kokonaisuutta, ei Heinz Roland Häbler mieti kauaa ja sanoo suoraan: „Kaikilla, tällä hetkellä kuudella, matkallamme olimme yltympäriinsä tyytyväisiä. Organisaatio oli aina hyvä, huolenpito moitteeton ja oppaat päteviä ja avuliaita. Matkakohteet ja tutustumiset olivat aina erittäin kiinnostavia!“


Takaisin etusivulle